Kolhossa kävin kaupassa Siwassa ja söin tukevat eväät. En ollut aiemmin edes tiennyt, että tuollainen kylä on olemassa, mutta nyt tuli sekin nähtyä. Henkilöliikenteen junakin meni kaupan ohi, kun olin ulkona syömässä eväitä. Kolhon jälkeen raskasta liikennettä varoitettiin jo hyvissä ajoin Monttosvuoren 12 % noususta. Nousu tuli minulle kuin faksi Annelille, mutta arvelin kyllä pääseväni sen polkemalla ylös, ja niinhän se menikin. Mäen jälkeen oli sitten jyrkkä lasku, jossa korvat menivät lukkoon.
Suoraan vaan. |
Lähteestä pullot täyteen |
Lähteen jälkeen oli vielä vähän nousua, jonka jälkeen alkoi pitkä lasku Multian kirkonkylään.
Multian jälkeen oli taas vaihteeksi nousua. Multia-Väätäiskylä väli on osa Jyväskylä - Seinäjoki-Vaasa tietä, ja liikenne oli vilkasta. Lisäksi piennar oli koko tuon välin todella heikossa kunnossa. Alamäissä piti lukea tarkkaan pientareen kuntoa edessäpäin, että ei ajanut kuoppaan tai railoon. Väätäiskylässä tein ruuat Trangialla levähdysalueella järven rannassa.
VT 18 erkaantui Väätäiskylän kohdalla ja samalla parani pientareen kuntokin. Väätäiskylän jälkeen ei ollut kovin montaa taloa tien varressa ja maasto jatkui mäkisenä. Lopulta laitoin teltan pystyyn n. 18 km ennen Karstulaa, metsäautotien päähän. Päivän luontohavaintona oli telttapaikan viereisessä pusikossa ollut n 40 (ritari)perhosentoukan pesä.
Päivä oli aika rankka koko päivän jatkuneen vastatuulen ja mäkien takia.
Päivän data:
Matka 153 km
Ajoaika 7 h 31 min
Keskinopeus 20,3 km/h
Kokonaisnousu 770 m.
Kevytpeite teltan pohjana esti varsinaisen pohjakankaan kulumisen soramaassa |
Perhosentoukkien pesä yöpaikassa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti