To 9.7.2015, Tornio-Ylitornio, 92 km

Heräsin Lapin raikkaaseen aamuun ja otin suunnan kohti Haaparantaa. Tie 21 Torniosta ylöspäin on kuulema alussa vähän huono pyöräillä, siksi päätin mennä naapurin puolelle.  En ylittänyt rajaa varsinaisella rajanylityspaikalla, vaan käytin Juhannussaaren golfkentän läpi menevää pikkutietä, josta siirryin jokivartta myötäilevälle 99 tielle. Pysähdyin välillä ihastelemaan kuohuvaa Kukkolankoskea ja tien varressa loikoilevia heppoja.

Kukkolankoski

Köllöttelevät hepat eivät häiriintyneet läsnäolostani,
toisin kuin tien toisella puolella asustava pikkukoira...

Tien varressa näkyi myös pitkästä aikaa haapoja, oltiinhan nyt sentään Hapiksessa. Tie 99 Ruotsin puolella oli vähäliikenteinen ja hyvässä kunnossa, mitä nyt jokunen maansiirtoauto meni välillä ohitse. Onnittelin itseäni hyvästä reitinvalinnasta, kunnes...

Vägarbete nästa 15 km

... paljastui syy maansiirtoautojen liikennöintiin. Edessä oli 15 km pitkä tietyö, ei mikään päällystystyö, vaan ihan tien perusparannus. Olin kyllä ennen reissua tarkistanut netistä Pohjois-Ruotsin tietyöt, mutta tätä en ollut huomannut. Tien pinnassa oli monen kilometrin matkalla paksu murskekerros 0-64 mm sepeliä, jossa oli mahdoton ajaa. Ainakin puolet tietyöstä piti taluttaa. Takaisinkaan ei ollut kääntymistä, sillä lähin silta oli Haaparannassa. Joen yli uiminenkaan ei houkutellut, niin piti vain sinnitellä se pätkä. Kesken talutustaipaleen pidin bussipysäkkikatoksessa tauon, jonka aikana pysäkin takaa alkaa kuulua kummallista ääntä. Lehmiä, vasikoita, ja sonni oli siellä tullut tarkkailemaan outoa kulkijaa.

Erään tauon tunnelmia. Toisella puolella tietä lehmät, vasikat ja sonni tulivat tarkkailemaan outoa kulkijaa.
Toisella puolen tietä tuulivoimaloita ja sadepilviä.

Tietyöpätkä lopulta päättyi ja siihen meni ainakin pari tuntia. Jossain vaiheessa vastaan tuli pari (norski?) retkipyöräilijää, joita varoitin tietyöstä, mutta taisivat hekin päästä tutustumaan Norrbottenin tietyökulttuuriin.

Kumpikaan akilleksistani ei ollut erityisesti tykännyt pyörän taluttamisesta murskeessa. Niiden tila oli mennyt hieman huonompaan suuntaan. Niimpä oli aika Övertorneån keskustassa käydä Coopissa ja muiden ostosten lisäksi ostaa pakasteherneitä, ja aloittaa itsehoito kylmähoidon muodossa. Alunperin olin suunnitellut, että lähden Övertorneåsta Korpilomboloon, josta suuntaan Kiirunan ja Narvikin kautta Kilpisjärvelle. Tuntemus oli nyt kuitenkin sellainen, että omat konstini eivät välttämättä tule riittämään akillesteni hoitoon. Koska Kela-korttini ei taida kelvata Ruotsissa, lähdin kylmähoito-istunnon jälkeen paremmalle puolella rajaa. Sotasuunnitelmana oli:
1) Mennä takaisin Ruotsin puolelle Pellossa - jos jalat dramaattisesti paranisivat. 2) Mennä Suomen puolta Kilpisjärvelle, akillesten ehdoilla 3) Hypätä maitojunaan viimeistään Kolarissa, jos mitkään hoidot eivät auta.

Ylärivi: Kylmähoitoa Övertorneåssa Coopin pihassa.
 Alakuva: Jokivarren vaaramaisemaa Suomen puolella

Suomen puolelle päästyäni pidin sadetta melkein puoli tuntia pysäkkikatoksessa. Rankimman sateen lakattua poljin vielä muutaman kilometrin, kunnes VT 21:ltä erkani lupaava metsätie, jonka varrelta löysin telttapaikan. Telttapaikan vierestä lähti täysikasvuinen hirvisonni liikkeelle, kun tulin paikalle.

Päivän data(sisältää talutuksen):
Matka 92 km
Ajoaika 6 h 6 min
Keskinopeus 15,1 km/h
Kokonaisnousu 270 m.